Neulekrapula

Minua on vaivannut neulekrapula. Tiedättehän tunteen, kun saa valmiiksi jonkin pitkään työnalla olleen, ison työn. Vähään aikaan ei huvita ryhtyä oikein mihinkään - eikä varsinkaan jatkaa mitään keskeneräistä. Aloitin neuloa huivia Sirdarin Soyasta, jota löysin alennuksesta eurolla kerä (oli siis pakko ostaa 10 kerää, ja myöhemmin vielä harmitella miksen ostanut toista satsia sitä-ei-niin-kivan-väristä, sillä olisihan sen voinut vaikka värjätä). Malli on aika yksinkertainen, alussa neulotaan sileää, joten se alkoi tuntua tylsältä, koska lankakin on yksiväristä pinkkiä. Varmuuden vuoksi aloitin eilen neuloa toista (!) huivia ohuemmasta liukuvärjätystä langasta, hauska nähdä kiinnostaako se työ tuota edellistä enemmän. 

* * *

Pikkuneidin perhepäivähoitaja jäi reilun viikon mittaisen hiihtoloman jälkeen kahden viikon sairauslomalle, joten Peppi on ollut varahoidossa kohta kolme viikkoa. Ensin hän oli varahoitoyksikössä, mutta on nyt ollut päiväkodin pienten ryhmässä puolitoista viikkoa. Alkuun hän vaikutti viihtyvän ihan hyvin, eikä  aamulla kotoa lähteminen tai hoitoon jääminen aiheuttaneet pahaa mieltä. Eilen aamulla hän kuitenkin ilmoitti (ensimmäistä kertaa  ikinä) jäävänsä mielummin kotiin leikkimään, ja tänä aamuna kyseli, pääseekö hän tänään hoitotädin luo. Kieltämättä me vanhemmatkin toivomme, että viimeiset päiväkotipäivät menevät ohi nopeasti. Heti alussa Pepille sattui siellä vahinko liukumäessä: hän oli kaatunut portaissa ja lyönyt poskensa aika pahasti, sillä siihen tuli kahden euron kokoinen mustelma. Näin maallikosta tässä päiväkodissa on aika villi ja vapaa meininki ulkoilussa (aktiivisuuspedagogiikkaa?), sillä ihan pienet lapsetkin leikkivät itsekseen ja saavat olla yksin esimerkiksi juuri liukumäessä. Ymmärrän kyllä, että kun lapsia on paljon, kaikkien kanssa ei voi olla, tai ettei ehdi niin tarkkaan katsoa mitä kullekin laitetaan ulos päälle.  Mutta silti oman hoitajan huolellinen hoiva vaikuttaa tämän jakson jälkeen yhä paremmalta. :)

* * *

Tämä viikko on ollut töissä aika raskas, melkein joka päivä on illalla ollut puolikuolleessa tilassa. Syy on tietysti oma, sillä viime perjantaina kävimme Miehen kanssa ulkona syömässä aivan mahtavan kolmen ruokalajin illallisen viinimenun kanssa Kielossa. Tulimme kotiin ennen kymmentä, mutta hoitaja oli laittanut Pepin  jo nukkumaan, joten oli mukava nauttia rauhallisesta hetkestä (ja parista konjakista). Nukkumaanmeno siis myöhästyi, ja seuraukset yltävät tänne asti. Vanhuus ei tule yksin! :)